Istuskelimme Himmun kanssa kirjahyllyn reunalla katselemassa niitä harvoja asiakkaita, joita Palokan kirjastossa oli. Oli lauantaiaamu. –Kuule Hurmilus, Himmu aloitti. –No? Kysyi Hurmilus.

-Miksi kaikki ihmiset pitävät tänään punaisia vaatteita? Ja miksi he ostavat tuolta K-marketistakin tuollaisia sydämen muotoisia suklaarasioita ja pehmoleluja? – Annas kun mietin, sanoi Hurmilus.

-Olen kyllä kuullut, että jonain tiettynä päivänä vuodessa ihmiset ostavat toisilleen lahjoja, joiden suuri teema on punainen sydän. –Ihanko totta?! huudahti Himmu yllättyneenä. –En vain saa päähäni, mikä sen juhlapäivän nimi on. Ahaa, nyt minä muistin! Se on ystävänpäivä!

-Ystävänpäivä? Pitäisikö meidänkin juhlistaa sitä? mietti Himmu. –Totta kai pitää,olemmehan hyviä ystäviä ja ystävänpäivän teemanahan on hyvän ystävän muistaminen, Hurmilus tuumi.

-Selvä, lähdetään sitten hankkimaan toisillemme jokin ystävänpäiväyllätys! huudahti ajatuksesta innostunut Himmu.

Tunnin kuluttua Hurmilus ja Himmu kohtasivat saman ystävyydestä kertovien kirjojen hyllyn reunalla. Kumpikin piilotteli käsiään selän takana. –Sinä saat antaa lahjasi ensin, Himmu, Hurmilus sanoi ystävälleen. -Hyvä on, Himmu sanoi ja toi pienet siipensä esiin selän takaa. Siivissään hän piti pientä pakettia. Käärepaperi oli kuvioitu punaisilla sydämillä ja pienillä valkoisilla nallekarhuilla.

-Voi kiitos, Himmu! huudahti Hurmilus. Sitten hän paljasti oman lahjansa. Sekin oli pieni paketti, jonka kääreessä oli vaaleanpunaisia villakoiria. – Mitä ihmettä olet hankkinut minulle? Himmu pohti. Kumpikin ryhtyi avaamaan pakettejaan. Hurmiluksen paketista paljastui suloinen, valkoinen nalle, jollaista hän oli aina halunnut. Himmu puolestaan sai ystävältään pienen pingviinipehmon, joka piteli siivissään pientä, punaista sydäntä. – KIITOS!!! molemmat huusivat yhtä aikaa ja hyppäsivät toistensa kaulaan.

Kun ystävänpäivän ilta koitti, Hurmilus ja Himmu istuivat dekkarihyllyn reunalla kädet (ja siivet) toistensa ympärillä. –Meillä oli tosi kiva ystävänpäivä, Hurmilus sanoi Himmulle. –Niin oli, totesi Himmukin. –Ja arvaa mitä, Hurmilus? –No? Hurmilus kysyi. -Minä pidän sinusta tosi paljon!

-Samat sanat, Himmu! Hurmilus sanoi ja he lähtivät onnellisina nukkumaan.

Pikkukäärme 1.-30.1.

Jos olet horoskoopiltasi Pikkukäärme olet hyvin onnekas tässä kuussa. Saatat löytää esim. kadunkulmasta 5 euroa tai voitat arpajaisissa! Voi myös käydä niin että ystäväsi antaa sinulle anteeksi pienestä riidastanne ja saat koulusta hyvän numeron. Onni hymyilee sinulle! Älä kuitenkaan innostu liikaa sillä onni loppuu kuukauden kuluttua. Nauti siis iloisena näistä onnen hetkistä!

Kamu- lohis 31.1. -29.2.

Saat tässä kuussa itsellesi monia uusia ystäviä. Sitten keksit monia hauskoja asioita vanhojen ystäviesi kanssa! Pidätte yhteyksiä ystävänpäivään asti… ja jopa sen jälkeenkin. Tapaat myös vanhan sydänystäväsi jota et ole nähnyt ainakaan kahteen vuoteen! Saattaa olla että kuukauden loputtua ette tapaa toisianne pitkään aikaan. Joitakin kamujasi saatat nähdä vielä kerran kuukaudessa ja/tai viikossa.

Huhu- lohis 30.2. -31.3.

Tässä kuussa paljastat kaikille huonot puolesi: olet kamala juorukello! Ystäväsi pelkäävät kertoa sinulle salaisuuksia! Jotkut saattavat kertoa hitusen jotain sinulle. Teet kuukauden puolessa välissä parannuksen mutta saatat vielä paljastaa ihmisille jotain ”hauskaa”.

China käärme   1.- 31.4.

Järjestät upeat juhlat mitä kukaan ei ole koskaan ennen nähnyt tai osannut unelmoida! Kaikki kutsutut tulevat paikalle. Älä innostu kuitenkaan suunnittelemaan mitään yksityiskohtia sillä moni niistä menee pieleen juhlien aikana. Hankit tämän kuun aikana uuden tyylin jota kaikki kadehtivat!

Lohikäärme 1.-27.5.

Tässä kuussa kannattaa varoa puhelimen käyttöä. Kotiisi tulee niin hirveä puhelinlasku että vanhempasi meinaavat pyörtyä! Kaiken lisäksi jotkut ”ystäväsi” soittavat sinulle pilareita. Unohdat myös sammuttaa puhelimen kun menet kouluun joka on tosi, tosi paha juttu! Saat myös kokea uusia kokemuksia kuukauden aikana. Esim. uutta harrastusta, tapaat uusia ystäviä ja rupeat pitämään jostakin koulu aineesta josta et ole ennen pitänyt.

Himmuli 28.5.-31.6.

Käyt perheesi kanssa upeassa museossa/tivolissa/matkailukohteessa josta et ole koskaan kuullutkaan. Matkalla tapaat uusia ystäviä ja saat kokeilla uusia kokemuksia! Ja  paikassa jossa käytte on sinusta aivan ihanaa. Ja kun lähdette kotiin sinä raukka  suorastaan itket!

Lohikäärme kaksonen 1.7.-31.7.

Kaadut kadulla mutta se koituukin onneksesi. Löydät kolikon tai ale-kupongin lempi kauppaasi. Koirasi syö kotitehtäväsi mutta seuraavana päivänä opettaja on onneksi kipeä. Hukutat ystäväsi ja sinun leffa liput mutta löydät kadulta samanlaisen lipun ja samaan leffaan. Sinulla on oikea ”onni onnettomuudessa” kuukausi!

Fisu Kisu 1.8.-31.8.

Odottelet kevään tuloa innoissasi etkä millään jaksaisi viettää rauhassa ystävänpäivää ja talvea… koska kun kevät saapuu sinun luokkasi alkaa tehdä kaikkea jännää ja perheesi myös! Ystävätkin saattavat käydä leffassa tai kaupungilla kanssasi. Rakastat myös kukkien kasvua, lumen sulamista ja lintujen laulua. Ystävänpäivänä keräät äidillesi ihanan kimpun jota hän ei ole ikinä nähnyt!

Violetti Koira 1.9.-31.9.

Selviydyit joulusta hienosti sillä et kestä perhe hössötyksiä. Pidät enemmän omasta rauhastasi. Uusivuosi sujui paremmin kuin viime vuonna: ihailit ilotulitteita koko illan sillä rakastat eri värejä.

Saat kuulla äidiltäsi myös suuren salaisuuden jonka osaat pitää viisaasti sisälläsi. Löydät kirjastosta myös upean kirjan josta tulee lempikirjasi!

Punainen Kissa 1.10.-31.10.

Saat itsellesi silmälasit ja uuden lemmikin. Perjantaina onnenlukusi 7 pelastaa henkesi! Saat ystävänpäivä lahjaksi inhottavan värisen paidan ja pelkäät kertoa asiasta lahjan antajalle. Sen vuoksi menet salaa vaihtamaan paidan lempi väriisi. Ole varovainen: se paljastuu ennen pitkään!

Sininen Lohikäärme 1.11.-31.11.

Tämä kuu koulussa on sinulle erityisen rankka. Onneksi iso ja upea mielikuvituksesi ja viisaat aivosi pelastavat sen! Sinäkin saat uuden lemmikin niin kuin Punainen Kissa ja myös uuden perheen jäsenen. Tässä kuussa 8 päivänä tapahtuu jotain ihanaa ja jännittävää!

Punainen Siili 1.12.-31.12.

Joudut kahteen pelottavaan ja jännittävän hauskaan tapahtumaan. Torstaina koulussa tapahtuu jotain mitä et voi uskoa todeksi! Ystäväsi suurissa juhlissa sinusta tulee ystäviesi keskuudessa suosituin ja löydät myös uusia ystäviä. Naurat paljon ja kerrot hauskoja vitsejä. Se on hyvä juttu! Jatka vaan, Siili!

Kerran talvilomalla Hurmilus oli joutunut väärään laivaan. Hurmilus oli ollut Himmun kanssa. Himmu oli mennyt edeltä ja Hurmilus oli haistanut Berliinin munkin. Tietenkin Hurmilus lähti seuraamaan tuoksua. Mutta yhtäkkiä Hurmilus huomasi olevansa hukassa. Hän oli aivan suunniltaan. Mutta se oli sen ajan murhe, koska  Hurmilus huomasi että oli joutunut Kiinaan, jossa oli meneillään uusivuosi. Hurmilus oli aivan innoissaan, koska siellä oli sen lempiruokaa Sushia. Kun Hurmiliuksella oli vatsa täynnä hän päätti lähteä kävelylle. Matkalla nurkan takaa tuli kaksi kirjastolohikäärmettä. Hurmilus ensin säikähti mutta rohkaisi itseään ja huusi:- Hei te siellä!! Lohikäärmeet vastasivat iloisesti:- Mä oon Fipper ja mä Ziggy ja me ollaan kaksosii ja siks me ollaa vähän hölmöjä.

Istuin tänään Palokan kirjaston runohyllyssä ja tirkistelin sieltä kahvihuoneen tapahtumia. Kirjastovirkailija Helena istui pöydässä edessään kahvikuppi ja lautanen, jolla erikoisen näköinen leivos. Sen päällä oli vadelmahilloa. Leivos näytti herkulliselta. Ei joka päivä tuollaisia leivoksia syödä. Menin kysymään asiaa Helenalta, joka istuskeli kahvihuoneessa. Hei Helena! Kuule, mitä leivosta syöt?  En ole koskaan maistanut tai nähnyt tuollaista, sanoin Helenalle. –Voi Hurmilus, etkö ole kuullut Runebergin tortusta ja Runebergin päivästä? Helena kysyi. Mikä se sellainen Runeberg on? minä ihmettelin. –J.L Runeberg on tunnettu ruotsinkielinen runoilija, kirjailija ja toimittaja. Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana, vaikka myös Eino Leinoa on sanottu Suomen kansallisrunoilijaksi, Helena kertoi –Vai niin, en tiennytkään. Keksikö Runeberg torttunsakin itse? kysyin uteliaana. –Ei, hänen vaimonsa Fredrika kehitti reseptin. –Mielenkiintoista, minä tuumasin.

Istuin Helenan viereen ja hän haki minullekin lautasen ja Runebergin tortun.

– Maistahan, Hurmilus. Olen varma että pidät siitä, Helena sanoi minulle hymyillen. Otin haukun tortustani ja maistelin.

-Onpa tosi hyvää! huudahdin ja haukkasin uudestaan. Otimme Helenan kanssa toisetkin tortut ja vietimme hauskan iltapäivän tutustumalla Runebergiin.

Hurmilus kaipaa Irjan pullaa. Tänä aamuna Hurmilus puhui unissaan: Irja leipoo jättikorvapuusteja. Kaakaon kohdalla Hurmilus heräsi. Marssimme kahvihuoneeseen eikä siellä ollut kaakaota eikä pullaa. Löysimme puolitoista vohvelia.

Päätimme vaihtaa maisemaa. Kun Vaajakoskella on vohveleita niin Palokassa voisi olla pullaa! Ruskeassa laatikossa voi matkustaa vaikka mihin kirjastoon, Korpilahdelta Tikkakoskelle tai Vaajakoskelta Palokkaan. Laatikoille on tehty oma aikataulu ja sitä me tutkimme tänä aamuna lainaustiskissä. Keskiviikon aikataulu: Kuokkala, Vaajakoski, Halssila, Huhtasuo, Palokka, Lohikoski, Kortepohja, Keltinmäki, Keljonkangas, Säynätsalo. Äkkiä laatikkoon odottamaan lähtöä. Laatikossa on aika ahdasta, kirjoja, videoita, julisteita, värikyniä ja levyjä mutta ei mitään syötävää. Koska laatikko lähtee liikkeelle, pitääkö painaa jostakin? Nyt kuuluu askelia ja laatikko nousee ilmaan. Jopas keikkuu! Varovasti, täällä tulee merisairaaksi! Ovet paukkuvat ja laatikko tungetaan vähän möykyn oloiseen paikkaan, mutta pienempään. Surinaa ja hurinaa, pauketta ja askelia. Nyt laatikko nousee taas ja meidät jätetään pieneen huoneeseen. Onko tämä Palokka?  Ystävällisen näköinen naama kurkistaa laatikkoomme ja huudahtaa - Kuka on lähettänyt meille pehmoleluja? Me emme ole mitään pehmoleluja, sen saatte huomata!  T.  Himmu

Ette arvaa mitä minulle tapahtui tänään. Olin kiertämässä kirjastoa ulkoapäin. Yhtäkkiä näin omituisen härvelin. Ne olivat kuin portaat, päätin lähteä kiipeämään niitä pitkin. Tulin tasaiselle aukiolle ja tajusin olevani kirjaston katolla. Kun katsoin alas, minua huimasi. Voi ei, miten pääsen alas? Mutta hei, eikös tuolla ole Himmu?

− Hei auta, huusin huusin Himmulle.

Himmu nosti päänsä ja vastasi:

− Mitä sinä siellä?

− En tiedä, jouduin salaperäisesti tänne ja äh, auta.

Hetken päästä härvelin alla oli joukko kirjahahmoja: muumeja, mainio Mikko, Hirveä Henri sekä Uppo-Nalle ja muita kavereitani. He hakivat nosturin ja pelastusoperaatio alkoi. Ensiksi he nostivat nosturin liian korkealle. Hetken päästä he nostivat sen liian matalalle. He säätelivät yhteensä 3 tuntia nosturia, joko liian korkealle tai matalalle. Voi, eteen tuli toinen ongelma. Olin juuri juonut suurennusainetta ja aloin suurentua. Hyppäsin nosturiin kiinni ja pääsin alas.(Vihdoin!) Illalla, kun joimme kaakaota Himmun kanssa, sain tietää, että härveli olikin tikapuut, joita pitkin talonmies kiipeää katolle.

Keinuskelin varpailta kantapäille ja takaisin. Katseeni oli tiukasti naulittuna pullapitkossa, jota Marja-Kaisa leikkasi parhaillaan. Kun pullapitko meni pussiin ja päätyi laatikkoon, olin yhdessä hujauksessa matkalla alakertaan. Siellä kipusin lainausautomaatin päälle ja odotin lainaajaa. Kun joku sitten lopultakin tuli lainaamaan kirjoja, sieppasin hänen kirjastokorttinsa nopeasti, ja vipelsin yläkertaan.

Yläkerrassa etsin Marja-Kaisan työhuoneen oven ja livahdin sisään. Kipitin Marja-Kaisan viereen ja nyin häntä lahkeesta. Kun olin selittänyt asiani, Marja-Kaisa lopulta ymmärsi ja valisti minua, ettei toisen kirjastokorttia saanut käyttää, eikä pullaa voi lainata kirjastokortilla.

Hetkisen tuumailtuani hiippailin alakertaan ja kirjastokorttilaatikolle. Siinä hetken seisoskeltuani kurkistin laatikkoon ja nappasin yhden typötyhjistä korteista itselleni. Toiseen käteeni sieppasin mustan vedenkestävän tussin, jolla kirjoitin korttiin ”Pullastokortti” hiukan horjuvilla kirjaimilla, tussi kun oli varsin iso käsiini.

Vilahdin kortin kanssa Marja-Kaisan luokse ja nyin häntä taas lahkeesta. Marja-Kaisa päivitteli ahkeruuttani, mutta antoi minulle kuitenkin pullaa. Harmi vain, ettei se ollut omenapullaa. Himmu pyytää pullastokorttiani lainaksi, mutta nyt olen viisastunut niinkin paljon, että pullastokorttia ei voi lainata toiselle. Pitänee lähteä tekemään Himmulle oma pullastokortti.

T. Hurmilus

P.S: Älkää kokeilko tätä kotona, äiti antaa pullaa muutenkin.

On yö, ja kirjasto on autio, sillä asiakkaat ovat jo lähteneet koteihinsa. Olen ystäväni Himmun kanssa lukemassa paria seikkailukirjaa, kun kuulemme outoja ääniä. Kuin joku olisi raapinut pitkillä kynsillään liitutaulua. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin.

– Mi-mikä se oli? Himmu kysyy.

–E-en tiedä. Jotakin kammottavaa kuitenkin, vastaan hänelle.

Suurennan itseni suunnilleen hyllyn mittaiseksi ja katson ympärilleni. Näen mustiin verhoutuneen hahmon, joka hiippailee kohti henkilökunnan tiloja.

– Voi amfiteerin sulka! Se on kirjamurtorosvo! Voihan varvasväli! Se on pukeutunut mustiin! Ja meidän täytyy pysäyttää se, ettei meidän rakkaille kirjoille käy mitenkään! Voihan paloposti! Olemme ilmiselvästi tulleet meidän omaan seikkailuumme, jota lopulta kirjoitetaan esi-isältä esi-isälle ja sitä kautta lapsenlapsillemme! huudahdan täynnä riemua. Viimeinkin olen löytänyt oman seikkailuni, jota olen odottanut koko elämäni ajan.

– Ki-ki-kirjamurtomikä? Himmu hämmästelee.

– Kirjamurtorosvo. Tule! Pysäytämme sen!

Niin me hiippailemme rosvon perässä henkilökunnan tiloihin. Ja näemme Marja-Kaisan huoneessa hiippailijan! Marja-Kaisan huone on aina täynnä kirjapinoja. Hyppään parin kasan ylitse. Muutan itseni niin isoksi, että piponi osuu kattoon, hiippailen varkaan taakse ja kiljaisen:

– Sinut on pysäytetty!

Murtorosvo kääntyy katsomaan minua. Ja näen kuka se onkin!

– Sehän on rouva MK! kumarran hänelle. – Mitä teette tähän aikaan täällä?

– Minun laukkuni unohtui tänne, joten lähdin hakemaan sitä, Marja-Kaisa selittää.

– Vai että kirjamurtojoku, Hurmilus, Himmu nauraa.

– Mikä? Marja-Kaisa ihmettelee.

– Ei mikään. Me vain ylivilkastuimme, siinä kaikki, mutisen punastuneena.

– Asia selvä. Hyvää yötä!

– Hyvää yötä!

Eräänä sateisena päivänä minä löhöilin kirjavarastossa, jossa oli dekkareita. Hurmilus oli syömässä omenapullia ja opettelemassa isänkieltä. Otin kaapista lilan dekkarin ja aukaisin sen sivulta 208.

− Aiiiii! huusi kirja.

Säikähdin ja kysyn:

– Kuka sinä olet?

− No dekkari, senkin vessapaperirullan pahvi.

− Ahaa, minä olen Himmu.

− Just, sanoi dekkari.

− Just? kysyin.

− No se tarkottaa justiinsa.

− Jaa, sanoin.

− Sano vaikka ok.

− Ok sanoin, aivan kuin olisin osannut.

− Mä voin opettaa sua tällasessa nykyajan kielessä.

− Ok, sanoin.

Hurmilus oli tullut oppitunnilta ja huuteli nimeäni:

− Himmu, missä olet ollut?

Minulla oli huppari ja violetti dekkari kainalossa.

− Mitä sä tuijotat? Mä meen ny opiskeleen. Näkyillään, sanoin.

Hurmilus jäi tuijottamaan perääni.

Moro!

T:Himmu

Ai hei! Hurmilus täällä. Shhhhh!

Oli yö ja kaikki nukkuivat. Niin paitsi minä ja Himmu. Me lähdimme taas nettiin. Kun tulimme tietokonehuoneeseen, niin Himmu kompastui kynnykseen. Kuului kauhea ryminä. Hetken luulin, että jäämme kiinni, mutta niin ei onneksi tapahtunut.

Avasin netin ja aloimme Himmun kanssa kirjoittaa. Kirjoitimme runon, joka meni näin:

"On yö ja kello kolmetoista lyö. Öööö.

Sitten Himmu pomppaa sängystä

ja huutaa BÖÖÖÖÖÖÖ!"

Painoin yhtä kuvaa ja kuului jotain hurinaa. Tuli aivan hiljaista. Avasin hurinan päästävän härvelin ja siellä oli meidän runo! Kirjoitimme paljon, kunnes emme jaksaneet. Päivällä saimme tietää, että se härveli olikin tulostin. Päätimme Himmun kanssa, että menemme seuraavanakin yönä tulostelemaan.

Tänään hypätessäni tavalliseen tapaani Vaajakosken kirjaston lainaustiskille ja katsellessani ympärilleni, huomasin jotain outoa. Siristin silmiäni. Se oli reunoista harmaa ja neliön muotoinen. Siitä näkyi myös joidenkin ihmisten kuvajainen. Se oli peili. ”Haa, tämähän on kivaa!” ajattelin.

”Jos istun tässä koko päivän, voin nähdä kaikki kirjaston asiakkaat!” Kipaisinkin sitten hakemaan taukohuoneesta muutaman pullan sekä kupillisen kahvia, ja menin Himmun kanssa vastaanottotiskille.

Tiskillä istuessani aloin nakertaa voisilmäpullaa, jonka olin lainannut taukohuoneesta.

- Mitä me tässä oikeastaan teemme? kysyi Himmu, joka ei ollut vielä huomannut peiliä.

- No vakoilemme tietenkin, kuiskasin  Himmulle etteivät muut asiakkaat kuulisi loistavaa keksintöäni.

- Selvä, sanoi Himmu vieläkin hieman epäilevästi.

Aloin nakertaa jo toista pullaa ja annoin Himmulle palasen. Sitten suljin silmäni, koska asiakkaita ei näkynyt.

Seuraavan kerran avatessani silmäni, kirjasto oli aivan pimeä ja ketään ei näkynyt missään. Kurkistin pimeässä kelloon. Se oli 20.05. Kirjasto oli juuri sulkeutunut. Minua suututti. En ollut nähnyt yhtäkään asiakasta, vaikka keksintöni oli ollut niin hyvä. Kurkistin vielä peiliin päin, vaikka tiesin, ettei sieltä näkyisi mitään. Katsoessani peiliin päin silmäni laajenivat ihmetyksestä. Siellä oli selvästi joku.

Päätin mennä katsomaan lähempää. Hahmo alkoi näyttää tutulta. Sillä oli oranssi nokka ja turkissa oli mustaa sekä valkoista. Se oli Himmu.

- Himmuu! huusin ja syöksyin Himmua kohti.

Himmu käänsi kylkeä ja sanoi unisena:

- Miksi tulit herättämään minut?

- Anteeksi, menenkin tästä nukkumaan, sanoin ja käperryin Himmun viereen.

Aamulla heräsin pirteänä ja menin lainaustiskille. Nyt aioin onnistua vakoilemisessa. Suuntasin katseen peiliin päin. Siinä näkyi lukumadossa leikkiviä lapsia. Katselin niitä jonkun aikaa, kunnes joku tuli ottamaan vastaan palautettuja kirjoja.

- Mitä te siinä teette? kysyi tiskin luo tullut nainen.

- No vakoilemme tietysti, vastasin mahdollisimman hiljaisella äänellä.

- Mitenkäs te lainaustiskiltä voitte vakoilla? kysyi nainen hämmästyneenä.

- Vakoilupeilin kautta, sanoin, mutta sitten päätin jatkaa vakoiluani.

- Höpsöt, eihän sitä peiliä ole vakoilemiseen tarkoitettu. Se on sitä varten, että henkilökunta voisi nähdä myös lukumadolle lainaustiskiltä, sanoin nainen ja naurahti.

- Selvä, alankin jo kyllästyä tähän puuhaan, sanoin ja huomasin juuri Himmun tulleen viereeni.

Kuulin pienen huokaisun.

- Onneksi tämä kesti vain yhden päivän, sanoi Himmu huojentuneena.

- Niin, mutta nyt alkaa taas olla tylsää. Voisimmeko keksiä jotain hauskaa tekemistä? kysyin vielä Himmulta.

- Varmasti! huudahti Himmu.

– Hei Himmu! Olen keksinyt meille uuden urheiluharrastuksen, huudan henkilökunnan taukohuoneen pakastimelle.

Himmu raottaa hieman pakastimen ovea ja katsoo minua. Hänestä näkyy vain pää. Himmun on avattava pakastimen ovi, jotta kuulisin hänen hentoisen äänensä vastaavan. Pakastin on hyvin äänisuljettu paikka.

– Urheiluharrastuksen? Eikö sinulle muka riittänyt hisseily? Himmu kysyy.

– Kuulin tänään, kun kaksi poikaa puhui urheilukirjaosastolla miten kivaa on pelata lätkää. Ja sitten minä surffasin lätkän säännöistä kertovan opuksen, jossa kerrotaan säännöt. Tässä ensimmäisenä on 'Oletko lätkässä' - testi. Tule, niin täytetään se yhdessä!

Istun pöydän ääreen ja Himmu hyppii istumaan pöydän laidalle. Joku on jättänyt taukohuoneen pöydälle suklaahippukeksejä, joita mussutamme samalla, kun luen ensimmäisen kysymyksen.

– Alkaako sydämesi väpättää katsoessasi häntä silmiin? a) Kyllä! Hänellä on maailman ihanimmat silmät! b) Hänellä on kyllä kauniit silmät, mutta ei mun sydämeni väpätä. c) En ikinä ole katsonut häntä silmiin, enkä aiokaan.

– Hmm. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sulla on kyllä kivat silmät. Mutta sydämeni ei väpätä kuin saisin sydänkohtauksen, Himmu toteaa.

Rastimme kohdan b. Tähän tapaan jatkamme testin loppuun.

– Rastimme eniten kohtia b, joten meidän täytyy lukea tuo kohta, ilmoitan syödessäni viimeisen keksin.

Siinä lukee näin: Olette hyviä ystäviä enintään, eikä se tule muuttumaan miksikään. Peliä ei ole vielä pelattu, mutta mahdollisuudet ovat erittäin huonot!

– Tämä peli ei taida olla meitä varten, vai? kysyn Himmulta.

– Ei, ei taida, Himmu vastaa.

Tänään oli pelottava päivä. Harhailin kirjastossa sulkemisajan jälkeen – syksyllä kirjasto suljetaan vasta kahdeksalta, joten ehdin harhailla vain vähän ennen kuin uuvahdin. Se ei ole kovin mukavaa, sillä pidän uusien paikkojen tutkimisesta. Eksyin jollekin hyllylle kirjavaraston oven edessä. Suurennuin niin paljon, että ylsin ottamaan yhden kirjan. En katsonut kantta, vaan aloin lukea. Kun olin lukenut kirjaa jonkin verran, haukottelin. Alkoi olla uniaika.

Möyrin kirjavaraston avaimenreiästä sisään, mutta kömmin pian takaisin, sillä Himmu ei ollutkaan siellä nukkumassa. Vipelsin lukumadolle ja tutkailin ympäristöäni. Himmu nukkui pienenä myttynä eräässä nurkassa, ja köllähdin Himmun viekkuun.

Näin todella pelottavaa unta. Minua jahtasi joukko verenhimoisia lihansyöjäpullia. Juoksin karkuun, mutta onneksi pullien huomion kiinnitti lihapasteijalauma, joka löntysti juuri tien yli. Onneksi pullat eivät olleet kovin nälkäisiä, ja heräsin siihen, että viimeinen pulla röyhtäisi kuuluvasti.

Oikeasti röyhtäys oli puhelimen pirinää, kirjasto oli auennut nukkuessani. Kiirehdin äkkiä kirjavarastoon, mutta matkalla huomasin kirjan, jota olin lukenut edellisenä iltana. "Lihansyöjäpullien yö" oli kirjan nimi. Tökkäsin kirjaa hieman kauemmaksi ja möngersin sisään avaimenreiästä. Kipusin pehmoisen sanomalehtipinon päälle ja nukahdin uudestaan. Painajaiset ovat uuvuttavia. Nyt tiedän, ettei pidä ikinä mennä kauhukirjahyllyn lähelle, tai painajaiset tulevat taas.

Eräänä päivänä minä toin kirjavarastoa edeltävään huoneeseen pelastusrenkaan ja jalkapallon, joka on kooltansa kolmonen. Olin saanut ne kesällä Etelämantereelta. Himmu ei ensiksi halunnut niitä sieltä mukaan, mutta kun minä kerroin hänelle kahdesta uudesta harrastuksestani, niin Himmu myöntyi ottamaan ne mukaamme.

Minä nimittäin olen perustamassa jalkapallojoukkuetta nimeltä Murokas. Siellä joukkueessa on jo Himmu, minä ja keinuhevonen Riuska, mutta me tarvitsemme sinne kipeästi uusia jäseniä.  Sinne pääsisivät vain ne, jotka eivät pelkää lohikäärmeitä ja ovat eläimiä. Ei tarvitse osata yhtään jalkapalloa, mutta mieluista olisi, että tietäisi ainakin sen, että jalkapalloa pelataan jaloilla eikä käsillä. Olisi hyvä tietää myös, että jalkapallossa saattaa sattua loukkaantumisia.

Mutta nyt siihen toiseen asiaan, joka on pelastusrengas. Se otettiin mukaan ensiksikin sen vuoksi, koska minä en osaa uida.  Toinen syy on se, että siinä lukee Murokas. Kolmas syy on se, että minä harrastan hengenpelastusta. No ei se kuitenkaan haittaa, että minä en osaa uida, sillä minä heitän vaan sieltä laivasta sen pelastusrenkaan, koska minä olen tosi hyvä heittämään kaikenlaista.

"Eikö olisikin mukavaa, jos täältä kirjastosta löytyisi kahvio? Sellainen kuin kahvila Novelli kaupunginkirjastossa," sanoin Himmulle tulomme jälkeisenä aamuna. " Mutta eihän sitä koskaan tiedä," vastasi Himmu. " Emme ole vielä tutkineet yläkertaa." Ja siitä saimme ajatuksen. Mukaan tarvittiin tietenkin suuret eväät, koska kahviota ei välttämättä olisi.

Lopulta, runsaiden valmistelujen jälkeen, lähdimme illan pimettyä yläkertaan. Olimme varast… tarkoitan lainanneet yövartijalta avaimet, koska Himmu ei mahtunut avaimenreiästä.

Avasimme ja suljimme ovia. Ja uusia ovia. Ja uusia ovia. Lopulta löytyi huone, joka olisi voinut olla kahvio. Hyvin pian meille kuitenkin selvisi, että se oli vain henkilökunnan taukohuone. No, parempi kuin ei mitään. Ja mikä onni: kaapista löytyi keksejä! Niitä syödessämme meille tuli mieleen, että tänne voisi yrittää saada kahvion.

Aikamme mietittyämme päätimme kysyä Marja-Kaisalta, kuka päättää kahvio asioista. Ennen taukohuoneesta lähtöämme laitoimme kuitenkin varmuuden vuoksi nimemme henkilökunnan kahvilistaan (10snt/kuppi).

Seuraavana aamuna saimme noukittua Marja-Kaisalta seuraavat tiedot: kahvioista päättää kirjastojen johtava porras, siellä, Seija Laitinen-Kuisma ja hänen puhelinnumeronsa on 0040 00560. Ryntäsimme kierreportaiden yläpäähän soittamaan, sillä Seijahan oli johtavassa portaassa.

Muutaman tuuttauksen jälkeen linjan toisesta päästä kuului ääni: "Seija Laitinen-Kuisma, kuinka voin palvella". Olimme totta kai hieman häkeltyneitä, mutta saimme kuitenkin selvitettyä asiamme. Vastaus tuli nopeasti: "Ei". Ja niin saimme tyytyä pelkkään nimeen taukohuoneen kahvilistassa. Ehkäpä keksimme lähipäivinä jotain uutta ja piristävää.

Pingviinin pyrstösulat sentään! Nukuimme Hurmiluksen kanssa kahden kuukauden päiväunet vai oliko ne syysunet vai kauneusunet. Hurmilus ainakin näytää ihmeellisen virkeältä. Kumpikin on laihtunut ja oikeastaan me näytämme säälittävän laihoilta. Kaksi kuukautta ilman pullaa ja vatsan kohdalla on kuoppa! Etelämatereen reissu pisti meidät ihan sekaisin. Talviunet tulivat ihan väärään aikaan, eihän talvesta ole vielä tietoakaan. Hurmilus ja minä haluamme talven! Lunta, kuumaa kaakaota ja laskiaspullia. Mistähän löytyisi lunta? Hmm... maalla on enemmän lunta kuin kaupungissa. Me lähdetään maalle, maalaiskuntaan! Käydään katsomassa onko Vaajakoskella lunta. Kirjasto siellä ainakin on ja toivottavasti kirjastossa on kahvila. Nyt pakkaamaan. Vaajakosken kirjasto kuullostaa jännittävältä paikalta.

Terveisin Himmu

Ihanaa olla kotona. Matkustaminen on mukavaa, mutta välillä vaarallista ja väsyttävää. Olemme nukkuneet Himmun kanssa kaksi päivää Satuhuoneessa. Vieläkin väsyttää eikä oikein tiedä missä on. Oli ihanaa huomata, että Irja oli odottanut meitä ja tehnyt meille ison korillisen pullia.Irja oli kattanut meille ihan oman pöydän kirjaston alakertaan. Jotkut kummalliset ihmiset tulivat isosta salista ja luulivat pöytää omakseen. Onneksi ehdimme viedä pullat turvaan varastoon! Seuraavalla kerralla enemmän. Nyt täytyy mennä päiväunille.

T. Hurmilus

P.S. Ei se Leenan kapula toiminut. Himmu harjoitteli sen käyttöä ahkerasti ja sitten kapula alkoi piippaamaan. Himmu säikähti ja pudotti kapulan semmoiseen syvään kuoppaan.

Lena antoii meile mkan kapulan, josa on napulota ja kirjamia. Nätä kun painleee voi lähetää vietsi. Tuliko se sine? Vähn vakea napputela. Humilus ei ossa olleenka, mnä nyt yrttää. Väsytä, humena lisä. Himu

Oletteko kuulleet hurjia huhuja siitä, mitä sanataiteen perusopetuksen kesäleirillä tapahtuu? Istuimme viime yönä Himmun kanssa kirjaston katolla katsomassa auringonlaskua. Eräs kottarainen laskeutui viereemme lepuuttamaan siipiään. Hän kertoi, että sanataiteen kesäleirillä on ratkottu hurjia arvoituksia ja luettu salapoliisijuttuja. Vau!

Viime viikolla pistäydyin uimassa Jyväskylän pääkirjastossa sijaitsevassa akvaariossa. Minulle tuli siitä pikkuinen kesäduha. Olen niistänyt säännöllisesti. Myös Himmu niistää usein, hän on kuulemma allerginen jäätelökioskeista virtaavalle viileälle ilmalle. Minusta se on kuulostanut hieman merkilliseltä. Eihän viileässä ilmassa voi uida! Miten siitä voisi tulla duha?

Eräänä päivänä, kun menin vihellellen kahvila Novelliin, Himmu istui tiskipöydän reunalla ja itki siivet vavahdellen Irjan olkapäätä vasten. Olin aivan järkyttynyt! Mistä saattoi olla kysymys? Olivatko tuoreet omenapullat loppuneet?

Rakkaat lukijat. Tilanne on paljon vakavampi, kuin ensin osasin ajatellakaan. Himmulla on nimittäin suunnaton ikävä sukulaisiaan. Nyt kun tämä murheellinen asia on minulle valjennut, olen päättänyt ryhtyä matkavalmisteluihin. Me lähdemme Himmun kanssa kesäksi Etelämantereelle.

(Ensin meillä kyllä oli lentoliput Pohjoisnavalle, koska Eräs Maisteri sanoi, että Himmu on sieltä kotoisin. Onneksi löysimme tietosanakirjasta hieman tuoreempaa tietoa, ja saimme vaihdettua Leenan koneelta tilaamamme lentoliput. )

Lehtikala Lellu tahtoisi lähteä meidän mukaamme, mutta Himmun mielestä se ei ole kovin turvallista. Hänen sukulaisensa saattavat nimittäin olla liian kiinnostuneita Lellusta. Lellu jää siis Jyväskylän pääkirjastoon pitämään huolta Leenasta ja Irjasta.

Himmu hyppii tasajalkaa matkalaukun päällä, joten meidän täytyy nyt aloittaa pakkaaminen. Jos en pääse kirjoittamaan tätä blogia Etelänavalta, niin kerron matkakuulumiset teille heti syksyllä palattuamme. Voikaa hyvin siihen saakka ja muistakaa käydä kesällä kirjastossa tarkistamassa, että siellä on kaikki kohdallaan!

-         Voi Amfiteerin sulka! Mikä tämä on? huudahdin itsekseni.

Esine näytti ihan silmälaseilta, joissa oli kuitenkin putki. Laitoin lasit päähäni, ja kokeilin kestäisivätkö ne vettä. Hyppäsin akvaarioon tapaamaan ystävääni lehtikala Lellua.

-         Moi! sanoin Lellulle.

-         Terve, Lellu vastasi.

-         Haluaisitko tulla täältä akvaariosta pois? kysyin Lellulta, koska ajattelin hänen saavan vaihtelua tylsään elämäänsä akvaariossa.

-         Haluanhan minä. Olen ollut täällä niin pitkään, että haluan saada vaihtelua, Lellu vastasi.

-         No, mennään sitten!

Sukelsimme pintaan ja hyppäsimme hyllyn reunalle kuivattelemaan. Tarkistin myös snorkkelini kunnon. Kautta suomujeni! Snorkkeli oli rikkoutunut. No, ensi kerralla lainaan toimivammat silmälasit, siis anteeksi snorkkelin.

Lellulle alkoi jo tulla kylmä, joten hän päätti hypätä takaisin akvaarioonsa.

- Hei hei Lellu! minä huusin tietämättä, kuulisiko Lellu enää